NUTS Karhunkierros 80 – täydellinen päivä!

Rukan kylä muuttui muuttui toukokuun viimeisenä viikonloppuna polkujuoksijoiden paratiisiksi. Ihan alkuun haluan kiittää järjestäjiä ja vapaaehtoisia todella hyvin järjestetystä tapahtumasta! Mulla oli edessä koko Karhunkierroksen juokseminen eli reitti juostaan Hautajärveltä Rukalle ja pituutta sillä on noin 82 km. En ollut aiemmin juossut noin pitkää matkaa, joten totta kai jännitti aika paljonkin. Mutta toisaalta tiesin kyllä treenanneeni hyvin ja sen puoleen oli luottoa siihen, että selviän kyllä tuosta matkasta. Mutta jännitti se silti. Eikä vain pelkkä kisa vaan myös se, että missä kunnossa sitä sitten jalat ja muukin kroppa olisivat noin pitkän juoksun jälkeen. Kisaa edeltävänä iltana käytiin juoksemassa lyhyt verryttelylenkki pitkän automatkan jälkeen – kaveri kävi huiputtamassa Rukan, mutta itse en uskaltanut ihan niin paljon mäkeä juosta, ettei jalat mene tukkoon.

Itselläni oli toiveena ennen kisaa, että mikä tahansa ilma kelpaisi paitsi aurinkoinen kuuma päivä. Aurinkoinen kuuma päivähän sieltä sitten tuli – koko päivänä ei ollut yhtään pilviä taivaalla eikä myöskään tuullut yhtään, joten välillä reitillä tuntui kuin ilma olisi vain seisonut paikallaan. Lähtö oli aamulla 7.00 ja ensimmäiset 1,5 tuntia oli lämmön puolesta ihan mukava juosta, mutta sen jälkeen kuumuus alkoi tuntumaan. Alku on vähän alamäkivoittoista ja lähdettiin suht ripeällä tahdilla liikkeelle, kun eka kymppi meni noin 50 minuuttiin ja eka puolimaratonkin alle kahden tunnin. Mun täytyi tehdä jo kisan alussa valinta siitä, että lähdenkö kärkijoukkoon vai jäänkö siitä seuraavaan ryhmään. Ihan alkuun jäin kakkosryhmään, mutta sen vauhti oli itselle hieman liian hidasta, joten päätin vielä juosta noin seitsemän juoksijan kärkiryhmän kiinni, kun he eivät olleet ehtineet siinä vaiheessa kuin noin 100 metriä edelle. Ajattelin ottaa aamun viileydestä ilon irti ja kun kerran juoksu tuntui kevyeltä, niin en turhaan stressannut siitä, että menin vähän suunnittelemaani kovempaa. Jossain kohtaa mentiin kyllä aika kovaa vauhtia teknisillä pätkillä ja piti tosi tarkkaan katsoa mihin astuu. Kärkiporukka alkoi vähän hajaantumaan ekan kympin jälkeen ja itse tiputtauduin juoksemaan omaa vauhtiani ehkä 15 kilsan kohdalla.

Tiiviissä porukassa teknisessä maastossa juokseminen oli vähän sellaista toisten kantapäiden tuijottelua ja yksin juokseminen oli huomattavasti nautinnollisempaa, kun pääsi vähän enemmän katsomaan ympärilleenkin. Onhan ne maisemat ihan älyttömän upeita ja mielellään olisin moneen kohtaan jäänyt kunnolla katselemaan ympärilleni. Juoksun aikana maisemien katselu jäi tosin lähinnä sille tasolle, että aina välillä nostin katsetta ja totesin, että onpas upeaa ja sitten taas katse maahan. Maasto oli nimittäin suurelta osin sen verran juurakkoista, että siitä ei voinut kauaa pitää katsetta poissa.

Poro näyttää peppua polkujuoksijoille. Reitillä ei siis ymmärrettävästi paljoa eläimiä näkynyt ja nekään vähät eivät olleet polkujuoksufaneja.

Ensimmäisen huoltopisteen Oulangan huoltokeskuksella ohitin noin 9.30 aikoihin eli noin puoli tuntia ennen 53 matkan lähtöä. Sieltä saikin paljon hyvää kannustusta ja uutta virtaa juoksuun. Sitten jäinkin odottelemaan, että koska ensimmäiset lyhyemmän matkan juoksijat tulevat ohitseni – lähes kaikki mut ohittaneet kannustivat tosi kivasti ja erityiskiitos kaikille sen matkan Salomon-Suunto-tiimiläisille, joilta tuli parhaat kannustukset! Itse ohittelin lähinnä vielä reitillä olleita 160 matkan juoksijoita ja hyytyneitä 53 ja 80 kilsan matkoilla olevia. 160 matkalla olevat näyttivät kautta linjan niin kaikkensa antaneilta, että ei kyllä kateeksi käynyt – kaikki sen matkan läpi taistelleet ansaitsevat ajasta riippumatta syvän kunnioitukseni. Olin oman maaliintuloni jälkeen kannustamassa maalialueella ja tulen varmaan ikuisesti muistamaan yhden pisimmällä ultramatkalla olleen naisen maalintulon: hän sai heti kaulaansa jaetun mitalin (tai mikä kaulakoru se nyt olikaan) ja hän sen jälkeen halasi mitalin antajaa ja alkoi vain itkemään. Siinä hetkessä oli niin paljon paljasta raakaa tunnetta, että sellaista ei siinä mittakaavassa näe missään muussa tilanteessa kuin sen jälkeen, kun on antanut ihan kaikkensa ja ylittänyt itsensä. Ja se on oikeasti tosi liikuttavaa ja kaunista.

Ensimmäinen maraton meni aika nopean tuntuisesti eikä siihenkään aikaa mennyt kuin noin 4h10min eli ihan hyvässä vauhdissa olin siinä kohtaa. Siitä sitten jatkoin juoksemista ja odottelin, että milloinkohan alkaa tuntua vaikealta ja jalat sattumaan. Suureksi yllätyksekseni niin ei käynyt missään kohtaa juoksua. Juoksin koko ajan hyvällä mielellä ja toki olin välillä väsynyt ja vauhti hidastui ajoin sen takia, mutta ei ollut missään kohtaa suurempia kipuja. Selkä vähän meinasi krampata joskus 50 kilsan kohdalla, mutta otin siinä kohtaa pienen syömis+kävelybreikin eikä selkä suuremmin muistutellut enää sen jälkeen. Jalkapohjissa alkoi rasitus tuntua viimeisen 10 kilsan aikana, mutta jaloistakaan ei löytynyt kisan jälkeen kuin pari pientä rakkoa ja kaikki kynnetkin olivat kunnossa. Juoksin kisan luottokengilläni eli Salomonin S-Lab Ultra Sense 4-kengillä ja ne olivat taas täydellinen valinta. Pystyin myös koko ajan juoksemaan suht hyvää vauhtia tasaisella ja alamäissä, mutta toki loppua kohti aloin kävellä sellaisia mäkiä, mitkä vielä alkumatkasta juoksin.

Tänne en halunnut joutua.

Vaan tänne halusin päästä juosten.

Olin lukenut aiempien vuosien blogeja karhunkierroksen kisasta ja niissä oli varoiteltu lopun Vaarojen ylityksistä, mutta en ollut ottanut niitä ihan tarpeeksi tosissani. Olin onnistunut jakamaan energiat sen verran hyvin, että olisin varmasti pystynyt juoksemaan viimeiset 10 kilsaa tasaisella hyvää vauhtia, mutta noihin mäkiin ei energiat meinanneet enää kunnolla riittää. Viimeinen 10 kilometriä oli siis todella hidasta etenemistä ja paljon raskaampaa kuin olin odottanut. Mulla tuli siinä esimerkiksi useampi 13 minuuttia kestänyt kilometri peräkkäin. Mulla oli onneksi hyvin marginaalia 10 tunnin rajaan, joten tiesin sen menevän rikki. Maisemat olivat kyllä mahtavia vaarojen huipuilla, mutta niitäkään ei viitsinyt jäädä pitkäksi aikaa katsomaan, kun ylös kiipeäminen oli vienyt niin paljon aikaa, että tasaisella täytyi lähteä heti juoksemaan. Ensimmäisten suurempien nousujen kohdalla katsoin ylöspäin vähän epäuskoisesti, että ihanko tosissaan tuonne pitäisi nousta ja sitten sellaisia nousuja tuli vain yksi toisensa perään. Eikä kaikki laskeutumisetkaan olleet ihan helpoimmasta päästä. Osittain lopun raskauden yllättävyys tuli siitä, että jossain oli lukenut reitillä olevan vain noin 1000 vertikaalista nousumetriä ja olin aikaisemminkin juossut lyhyempiä kisoja, joissa oli sen verran nousua. Ennen vaaroja oli reitillä jo ollut kohtalaisesti nousua, joten ajattelin, että ei ne nyt enää niin pahoja voi olla... mutta oli ne. Kysyin parilta 53:n juoksijalta kisan jälkeen mitä heidän juoksukellonsa näyttivät ja heillä lukemat sijoittuivat 1500-1600 välille, mikä kuulostaa paljon uskottavammalta lukemalta ja siihen tulee varmaan vielä parisataa päälle mun juoksemalla matkalla. Mutta oli nousua siis metreissä minkä verran tahansa, niin loppu on oikeasti tiukkaa settiä. Maaliintulo Rukalle oli kyllä upea kokemus! Aloin hymyilemään leveästi jo eli puoli kilsaa ennen maalia ja se hymy ei ihan äkkiä hyytynyt. Välillä vaihtui tosin itkuksikin maalissa, mutta se kuuluu musta tuollaisen jälkeen asiaan. Aika oli 9:53:31 eli alle 10 tunnin meni ja sijoitus oli viides yli 150 juoksijan joukosta. Ei ole karhunkierroksella aiemmin nähty montaa 10 tunnin alitusta, joten olin tuohon saavutukseen tosi tyytyväinen varsinkin, kun kyseessä oli mulle eka tän pituinen kisa.

Kerran juoksin reitillä harhaan noin 14-15 kilsaa ennen loppua. Reilu kilsa siitä tuli lisämatkaa ja aikaa kului gps-datan perusteella tasan 8 minuuttia. Luin juuri Janne Hietalan blogin, missä hän kertoi tehneensä samassa kohtaa yhden pummin, mihin meni samat 8 minuuttia ja kuulemma myös 53 kisan voittaja Henri Ansio pummasi täsmälleen samassa kohtaa. Itse keskityin ennen sitä pummia vähän vääriin asioihin: mietin jo seuraavaa huoltopistettä, mietin miltä maaliin pääseminen tuntuu ja mietin myös kahden edessäni olevan lyhyempimatkalaisen ohittamista. Mun olisi pitänyt olla enemmän hetkessä ja katsoa tarkemmin reittiä. Kisajärjestäjät huomasivat myös asian ja soittivat mulle, mutta siinä vaiheessa olin juuri löytänyt takaisin oikealle reitille. Yhteensä meitä oli varmaan 10 tyyppiä, jotka menivät harhaan samassa kohtaa. Kyseisestä pummista jäi harmillisesti vähän jossiteltavaa, kun kisassa sijoille 2 ja 3 tulleet menivät mun ohi sillä aikaa, kun olin hortoilemassa ja he olivat maalissa hieman alle 7 minuuttia ennen mua. Sijat 2-6 olivat kaikki 10 minuutin sisällä toisistaan, mikä on tosi vähän noin pitkällä matkalla – mulla nyt tällä kertaa sattui tuhlaantumaan vähän aikaa ja voimia harharetkeen, mutta ihan yhtä hyvin seuraavassa kisassa voi tapahtua jotain muuta mihin menee saman verran aikaa hukkaan. En sitä paitsi ollut edes juoksemassa sijoituksesta vaan tavoitteena oli juosta maaliin nauttien joka hetkestä ja se tavoite toteutui! Kisassa oli kyllä hyvät palkinnot, joten sen puoleen olisi mitalisijakin kelvannut.

Mulla oli kaksi keskeistä asiaa mihin olin etukäteen päättänyt keskittyä juoksussa:

1. Juokse omien tuntemusten mukaan eli hidasta, kun sille on tarvetta ja mene kovempaa silloin, kun tuntuu hyvältä. Siinä onnistuin mielestäni oikein hyvin, joskin jälkikäteen ajateltuna olisin ehkä voinut muutamalla nopeammalla pätkällä uskaltaa juosta hieman kovempaa. Mutta jos esimerkiksi joku ohitti mut, niin en lähtenyt muuttamaan omaa vauhtiani sen mukaan. Sen verran ehdin katselemaan edelläni olevien juoksijoiden menemistä, että arvasin osan heistä lähteneen liian kovaa vauhtia matkaan ja niin siinä sitten kävikin.
2. Juo ja syö säännöllisesti koko matkan ajan. Tämä oli keskeisen tärkeää varsinkin kuuman päivän takia ja syömisenkin aloitin jo viiden kilsan kohdalla. Juominen ei onnistunut ihan putkeen, kun multa pääsi loppumaan juoma ensimmäisen ja toisen huoltopisteen välillä, kun niiden väli taisi olla yli 30 km, mutta onneksi matkalla oli muutama puro, josta sain napattua vettä. Muutenkin pysähdyin lähes jokaisen puron ja joen kohdalla heittämään vettä päähäni, jotta saisin viilennettyä itseäni – siihen meni oma aikansa, mutta se oli ehdottamasti siihen käytetyn ajan arvoista! Toisen huoltopisteen jälkeen juominen meni pieleen sen takia, että juoksurepussa ollut juomarakko vuoti jostain kohtaa ja valutti osan vedestä selkääni ja sortseille, joten taas pääsi juoma loppumaan ennen seuraavaa huoltopistettä. Sen vaikutuksen huomasi kyllä heti, kun joutui olemaan muutamankin kilometrin juomatta. Olisi pitänyt ottaa varalle mukaan sellainen soft flask-pullo, jonka olisi saanut täytettyä purosta/joesta, niin ei olisi tullut ongelmaa juotavan puuttumisen takia – sellaisia multa löytyy kyllä, mutta enpähän vaan tajunnut ottaa mukaan. Ravintona mulla oli kolmea erilaista geeliä, energiapatukkaa ja suklaata. Geelit upposivat oikein hyvin ja niitä olisi ollut hyvä olla lisääkin mukana, mutta kiinteämpää ravintoa oli vähän vaikeaa saada alas kuivalla suulla, joten seuraavaksi juoksen enemmän geelipainotteisesti. Huoltopisteiltä söin vähän sipsejä ja muutaman banaanin. Kulutin juoksun aikana karkeasti laskettuna ehkä 6500 kaloria ja sain syötyä+juotua noin 2500, mikä on ihan suht hyvä määrä, kun kroppa pystyy ilmeisesti ottamaan vastaan juoksun aikana noin 250-300 kaloria tunnissa. Juotavan määrää en osaa ihan tarkkaan arvioida, mutta join about 3 litraa urheilujuomaa ja suunnilleen saman verran vettä juoksun aikana.

Mielestäni tämä oli multa aika lailla täydellinen suoritus ekaksi 80:n kisaksi, mutta toki myös opin paljon asioita. Erittäin myönteistä on myös se, että vaikka rasitus kyllä tuntuu kutakuinkin kaikissa lihaksissa, niin pystyin hölkkäilemään kevyesti heti kisaa seuranneena päivänä ja sitä seuraavana tuntui jo melkein normaalilta eli ei tule mitään pidempää taukoa treenaamiseen rasituksen takia. Päällimmäisenä on se tunne, että olipa mahtava reissu ja myös se, että uskon pystyväni parempaankin vetoon eli ensi vuonna täytyy ottaa uusi yritys samalta matkalta!