Maarian polku 21km ja kesän kuulumisia

En olekaan Karhunkierroksen jälkeen päivittänyt blogia, mutta nyt osallistuin niin mukavaan kisaan, että siitä halusin kirjoittaa kokemuksia! Turun seudulla polkujuoksuskaboja ei suuremmin ole järjestetty, mutta viime sunnuntaina järjestettiin ekaa kertaa Maarian polku niminen tapahtuma, jossa oli matkoina 10,5 ja 21km, joista itse juoksin pidemmän (taisi oikeasti olla vähän lyhyempi, mut yli 20 kilsaa kuitenkin).

Ensinnäkin täytyy antaa kiitosta siitä, että tapahtuma oli kokonaisuudessaan oikein hyvin järjestetty ja reittimerkinnät oli hyviä. Järjestäjät olivat myös kivasti siivonneet polulta rikkinäisiä pitkospuita, oksia ja puunrunkoja pois eli reitistä oli pyritty tekemään mahdollisimman juostava. Mutakohtia Maariassa on aina ilmasta riippumatta, mutta onneksi ne ovat vain lyhyitä pätkiä eikä syvälle upottavaa. Tapahtumaan osallistui noin 60 juoksijaa, jotka jakaantuivat suht tasan lyhyemmälle ja pidemmälle matkalle – reitille mahtuisi hyvin ainakin kolme kertaa tuon verran juoksijoita, joten toivottavasti kisa järjestetään uudestaan ja se tavoittaa seuraavina vuosina suuremman joukon ihmisiä. Reitti kulkee siis suurimmalta osin Maarian altaan ympärillä olevaa kivikautista polkua ja Paavon polkuja ja pidemmällä matkalla reitti juostiin kahteen kertaan. Reitit olivat mulle entuudestaan tuttuja ja tiesin maaston olevan sen verran teknistä, että reitin juokseminen nopeasti olisi haastavaa. Reitin lopussa vikat noin kolme kilsaa on tosin aika nopeaa pätkää. Mäkisyyttäkin on riittävästi ja yksi selvästi pidempikin ja samalla suht jyrkkä mäki mahtuu mukaan. Ja jos ei pidä reittiprofiilia muuten tarpeeksi vaikeana, niin sitten voi ottaa musta mallia eli juosta ekat kolme kilsaa ylikovaa, niin johan alkaa reitti sen jälkeen tuntua tiukalta ;) Kisapäivän säästä ei varmaan täydy enää edes mainita erikseen, koska niin kuin joka ikisessä kisassa tänä vuonna, niin lämmintähän tietysti taas oli eli juuri sopivasti kyseisenä päivänä rikottiin Turussa ekaa kertaa elokuussa helleraja. Kuumuuden kanssa kamppailin koko kisan ajan ja sain juostessa sellaisen ajatuksen jatkoa varten, että täytyy lämpimiin kisoihin ottaa juoksureppuun yksi pullo vettä mukaan pelkästään sitä varten, että viilennän sillä itseäni, koska siitä tuntuu olevan merkittävä apu.

Starttitunnelmia: mulla on selvästi hauskaa, mut moni muu näyttää vakavammalta. Kuva Markus Ahtinen.

Ennen kisaa kuuluttaja kertoi vähän yleisiä juttuja kisasta ja samalla nosti esille miesten sarjasta kolme ennakkosuosikkia, joista minä satuin olemaan yksi. Eipä ole sellaistakaan ennen päässyt käymään J Myös Jaakko Lehto mainittiin yhtenä suosikkina ja Jaakon kanssa meillä onkin yleensä tasaisia kisoja. Kolmantena suosikkina mainittiin Mika Luoto eli yksi Suomen menestyksekkäimmistä triathlonisteista – on jo itsessään kunnia tulla edes mainituksi samassa lauseessa sellaisen urheilijan kanssa, joka on tullut mm. sijalle 8 Hawaijin Ironman-kisassa. Hän on myös ehkä vähän paremmin tottunut lämpimiin kisoihin kuin minä :D

Jaakko lähti kisan alussa kärkeen ja itse seurasin perässä. Oltiin juostu ehkä kaksi kilsaa (meidän kuntoon nähden vähän liian kovaa), kunnes Luoto oli katsellut touhuamme tarpeeksi ja lähti omaa vauhtiaan kärkeen saaden seuraa yhdestä suunnistajasta. Jäimme siis Jaakon kanssa kisaamaan pronssisijasta. Meidän keskinäinen kisa eteni niin, että Jaakko johti alkuun pari kilsaa ja mä johdin sitten suunnilleen kilometrit 2-7. Ekan kierroksen päättymisen kohdalla Jaakko johti mua 30 sekuntia enkä enää nähnyt häntä ennen kuin pari kilsaa ennen maalia ja tällä kertaa onnistuin ohittamaan hänet puolisen kilsaa ennen maalia – Jaakko oli valmistautunut kisaan juoksemalla edellisenä iltana Maarian polkuja yli tunnin ajan ja mä olin levännyt edellisen päivän, joten luulen tuoreempien jalkojen ratkaisseen kisan loppukilometreillä. Maalissa mun aika oli 1:42 ja kisan voittaja eli Luoto tuli maaliin noin 12 minuuttia mua nopeammin – ekan kierroksen jälkeen ero ei ollut kuin 4 minuuttia, mutta hän piti toisella kierroksella vauhdin samana, kun taas mun toinen kymppi oli vielä 4 minuuttia ekaa hitaampi. Oma vauhdinjako ei siis mennyt ihan putkeen, mutta uskon, että viileämmällä ilmalla kierrokset olisivat menneet lähemmäs toisiaan. Olin siihen tyytyväinen, että pystyin juoksemaan ihan hyvää vauhtia ainakin ekalla kierroksella teknisiä kivikko- ja juurakkokohtia ja myös siihen, että pystyin selvästi lisäämään vauhtia, kun reitti muuttui nopeammaksi. Kisa oli tosi hyvää treeniä kahden viikon päässä odottavaa Nuuksiota ajatellen, koska sielläkin alku on suht nopeaa, keskellä on hidasta ja loppu taas nopeampaa eli siellä myös pitäisi pystyä väsyneillä jaloilla kiristämään vauhtia lopussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämää Karhunkierroksen jälkeen eli kesän muita kuulumisia

Luulin toipuneeni kyseisestä 82km kisasta hyvin, mutta innostuin juoksemaan liikaa heti kisaa seuraavalla viikolla ja sain aikaan lievän rasitusvamman, jota kutsutaan myös tuttavallisesti juoksijan polveksi. Vähensin sen jälkeen treeniä ja venyttelin paljon, mutta kolmen viikon jälkeen älysin mennä hierojalle, joka aukaisi jumissa olleen lihaksen ja ohjasi korjaamaan nilkan lievää virheasentoa ja niillä se meni nopeasti ohi. Samoihin aikoihin intouduin pitkästä aikaa maastopyöräilemään juoksun ohella, kun jalka ei pyöräilystä rasittunut ja sitä oon jatkanut vielä jalan kuntoutumisen jälkeenkin. En nyt tiedä, että onko pyöräily mitenkään tukenut oikeasti juoksukunnon kehittymistä, mutta hauskaa se on ollut!

Eka kisa Karhunkierroksen jälkeen oli Vierumäki Trail Marathon ja em. rasitusvammasta johtuen en ollut juossut yhtään pitkää lenkkiä sitä ennen. Keskeytin sen kilpailun 33km kohdalla, koska sinä päivänä oli inhottava yhdistelmä kuumaa ja kosteaa eikä juoksu tuntunut hyvältä missään kohtaa kisaa. Siksi päiväksi oli luvattu kovaa sadetta koko kisan ajaksi, mutta sadetta ei tullut, vaikka sitä hartaasti odotin. Voipi myös olla, että en ollut siinä kohtaa vielä kunnolla palautunut Karhunkierrokselta ja siksi lämpö otti niin koville. Lisäksi myöskään reitti ei ollut oikein mun makuun ja reitti ei mun mielestä suoraan sanottuna ansaitse kuulua edes samaan joukkoon muiden Buff Trail Tourin reittien kanssa, joten senkään puoleen ei innostanut jatkaa juoksemista. Vierumäellä oli tänä vuonna selvästi vähemmän osallistujia kuin edellisenä vuonna ja olin monelta kuullut kriittistä palautetta reitistä, mutta en uskonut heitä ennen kuin itse kokeilin. Ei täydy mennä sinne enää ensi vuonna.

Tämä kuva onkin sitten aika lailla ainut asia, mitä Vierumäeltä jäi käteen. Kuva Markus Siivola.

Sen jälkeen olen treenannut Nuuksio Classicia ja Vantaan maratonia silmällä pitäen ja käynyt samalla muutamissa paikallisissa pikkukisoissa juoksemassa – sijoitukset on olleet 2-4 sijojen kohdilla kisasta riippuen ja kulku on ollut hyvää. Noiden kisojen voittaja on yleensä ollut Janne Klasila ja hän on mm. voittanut Paavo Nurmi maratonin useana vuotena ja viime vuonna juoksi kautta aikojen kovimman suomalaistuloksen Spartathlonilla – en ole missään kisassa hävinnyt hänelle kovinkaan paljoa, joten tässä tapauksessa voi ottaa iloa odotettua pienemmästä häviöstä J Ai niin, kävin myös juoksemassa yhden maratonin treenimielessä aikaan 3:12 – juoksin sen kisan sykeohjatusti ja ylläri, ylläri kuumuus ja kosteus ottivat sen verran koville, että viimeisen kympin aikana mulla syke oli silloisessa vauhdissa 15 lyöntiä korkeampi kuin normaalisti, mutta oikein hyvän treenin siitä sai joka tapauksessa, kun maltoin juosta riittävän rauhallista vauhtia. Mut ehkä siistein juttu kesän aikana oli kuitenkin se, kun pystyin ensimmäistä kertaa juoksemaan 10km alle 40 minuutin niin, että sykkeet pysyivät koko ajan vauhtikestävyysalueella ja ihan samalla tasolla mun normaalien maratonsykkeiden kanssa eli se kertoo siitä, että viime vuoteen verrattuna kunnossa on tapahtunut selkeä hyppäys ylöspäin! Se on myös ollut kivaa, että nyt oon jo parissa kisassa lyhyen ajan sisään onnistunut vetämään pidemmän korren loppukiritaistelussa ja se on oikein tervetullutta, koska aiempina vuosina en ole siihen kisoissa yleensä pystynyt. Mutta nyt siis pari viikkoa vain kevyttä treenailua ja sitten pääsen ottamaan revanssia Nuuksion upeasta reitistä!