Karhunkierrokseen enää puoli vuotta!

Nyt on aika tarkalleen kuusi kuukautta aikaa ennen Karhunkierroksen ultramatkan starttia. Hämmentävästi se tarkoittaa myös sitä, että tämän vuoden kisasta on kulunut aikaa vasta myös kuusi kuukautta. Tuntuu paljon pidemmältä ajalta. Jäin tämän vuoden 82 kilsan kisan jälkeen elämään mielessäni Karhunkierroksen poluille pitkäksi aikaa ja tein heti kisan jälkeen päätöksen mennä juoksemaan seuraavana vuonna sama matka uudestaan. Se olisikin varmaan ollut fiksua, mutta kun kerran tarjolla oli mahdollisuus kokeilla rajojaan 164 kilsan juoksulla, niin täytyihän siihen mahdollisuuteen tarttua. Se on muuten pirun pitkä matka ja siitä tulee ihan eeppinen reissu. Se on aika lailla sama kuin juoksisi Turusta Helsinkiin… paitsi että tien sijaan koko matka mentäisiin polulla… ja että matkalla olisi paljon, paljon enemmän korkeusvaihteluita. Se on melkein neljä maratonia peräkkäin. Matkalla kuluu yli 10.000 kaloria eli sen verran kuin keskiverto mies syö neljässä päivässä!

Puhuin tämän vuoden kisan yhteydessä siitä, että oikeasti kovat tyypit juoksevat Karhunkierroksen reitin edestakaisin. Olen myös edelleen sitä mieltä, että kaikki tuon matkan selvittäneet ovat kovia tyyppejä ajasta riippumatta! Mäkin luonnollisesti haluan olla kova tyyppi ja siksi siis ilmoittauduin tuplamatkalle :) Tavoitteena mulla on seuraavat:
1)     Haluan nauttia kokemuksesta alusta loppuun. 82 kilsaa oli tosi hieno kokemus, joten se kertaa kaksi on sitten toivottavasti tuplasti niin hieno kokemus.
2)     Haluan pystyä hymyilemään ihan jokaisella kilometrillä ainakin kerran. Tarvittaessa hymyillään vaikka väsymyksen ja tuskan läpi.
Jos nuo tavoitteet toteutuvat, niin sitten myös todennäköisesti tulos tulee olemaan hyvä. Mutta jotta nuo tavoitteet voisivat toteutua, niin se vaatii sitten oikeasti paljon treeniä. Keskityn ensi vuotta varten treenaamisessani pelkästään tähän yhteen kilpailuun ja katsotaan sitten vasta kisan jälkeen, että mitä haluan ensi kesänä muuten tehdä - ja toki myös mitä pystyn tekemään ;) Mutta kuusi kuukautta on loppujen lopuksi aika lyhyt aika treenata, joten se motivoi kyllä lähtemään ovesta ulos läpi talven oli ilma sitten millainen tahansa.

Ihan hyvä sanonta, mutta en kyllä ymmärrä, että miten leijona siihen liittyy? :) 

Kommentit

  1. Tsemppiä treeneihin ja tulevaan kisaan. Kisapaikkaa ei meille lavamäentien "naapureille" auennut mutta pestit turvajuoksijoina kyllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kisapaikan saaminen oli kyllä vähän tuurista kiinni tänä vuonna, mutta turvajuoksijaksi lähteminen kuulostaa hyvältä idealta ja kaipa sillä panostuksella saa sitten paikan jonon ohi ensi vuoden kisaan, jos haluaa :)

      Poista

Lähetä kommentti