Mulla ei ollut Karhunkierros 160:n jälkeiselle ajalle mitään
tarkkoja suunnitelmia juoksukisojen suhteen vaan halusin ensin katsoa, että
miten palautuminen siitä kisasta sujuu. Palauduin siitä odotettua nopeammin ja
mulle jäi Karhunkierroksen jälkeen paljon näyttämisen halua, kun kisa jäi
kesken näköongelmien takia 140km kohdilla ja kun en siellä muutenkaan pystynyt
suoriutumaan sellaisella tasolla kuin oli tavoitteena. Suunnilleen 3 viikkoa
Karhunkierroksen kisan jälkeen päätin ilmoittautua Suomi-juoksuun, joka olisi 6
viikkoa Karhunkierroksen jälkeen – ehkä turhan vähän aikaa kahden ultrakisan
välillä, mutta tuntui, että olin oikeasti palautunut kisasta enkä vain toivonut
olevani 😊
Suomi-juoksu järjestetään nykyisellään Joensuussa ja siinä
juostaan n. 3,4 kilsan lenkkiä niin paljon, että saadaan 100 kilsaa täyteen eli
29 kierrosta ja pari lyhyempää lenkkiä alkuun – on siellä lyhyempiäkin matkoja
tarjolla, mutta kukas sellaisista on kiinnostunut 😊
Reitti on ihan täydellinen tuollaiseen kisaan: siitä on noin puolet asfalttia
ja puolet kovapohjaista hyvin juostavaa hiekkatietä. Reitti on myös käytännössä
ihan tasainen, siinä ei tule koko matkalla nousua kuin noin 120 metriä. Kisassa
oli myös tosi hyvä tunnelma ja kaikki järjestelyt toimivat oikein hyvin!
|
Kuva Petteri Jokela |
Olin päättänyt lähteä kisassa juoksemaan sykkeiden mukaan
eli suunnitelmana oli pitää sykkeet pk-alueella ekat 50 kilsaa ja sitten jos
jaksaa, niin lähteä nostamaan niitä vähän. Sykkeet oli heti kisan alusta saakka
vähän normaalia korkeammalla, joten myös alkuvauhti muodostui hitaammaksi kuin
olin suunnitellut. Halusin ennen kaikkea juosta tasaisen varman juoksun ja
päästä tietysti myös maaliin saakka. Ekat reilut 20 kilsaa meni nopean
tuntuisesti jutellessa Samuli Niemisen kanssa kunnes pidin lyhyen vessatauon ja
jatkoin sen jälkeen hieman aiempaa hitaammalla vauhdilla, jotta sykkeet
laskisivat taas haluamalleni tasolle. Samuli on mua paljon kokeneempi ultrajuoksija
ja myös lyhyemmillä matkoilla mua hieman nopeampi, joten oli parasta antaa
hänen mennä omaa vauhtiaan ja juosta vaan omaa juoksuani. Lähdin tavoittelemaan
kisassa sellaista noin 8h30min aikaa ja Samulin tavoitteena oli juosta vielä 15
minuuttia kovempaa. Samuli tuli uudestaan vastaan vähän 55 kilsan jälkeen ja
juostiin taas hetki yhdessä, mutta hänen täytyi pian sen jälkeen lopettaa kisa,
koska nesteet eivät imeytyneet ja energiat oli loppu. Johdin kisaa siis yksin
viimeisen noin 40 kilsan ajan ja keskityin pitämään takaa tulevat sopivan
etäisyyden päässä – siinä kohtaa ei ollut enää loppuajalla suurta väliä,
juoksin vain kisan voitosta, koska olihan kyseessä sentään tänä vuonna SM-kisa
100 kilometrillä.
|
Kuva Petteri Jokela |
Olin toki etukäteen miettinyt, että millaista vauhtia pidän
kisassa ja myös, että miten nautin nestettä ja energiaa kisan aikana, mutta
harvemminhan noi suunnitelmat ultrakisoissa täysin toteutuu – sekin on jo hyvä,
jos toteutuu edes vähän sinne päin. Aiemmin mulla on maha kestänyt hyvin
ultria, mutta noin 30 kilsan jälkeen mulla alkoi juomiset ja syömiset nousemaan
takaisin ylös suuhun ja se jatkui siitä eteenpäin koko ajan, joten loppukisa
meni mulla siihen, että pyrin juoksemaan nopeinta vauhtia, jossa en meinaa
oksentaa 😊 Luulen tämän johtuneen ihan vaan siitä, että
polkujuoksija lähtee juoksemaan tielle. Mun jalat eikä myöskään maha ole
tottunut tuon tyyppiseen iskutukseen, kun treenaan yleensä paljon pehmeämmillä
alustoilla ja pidemmissä polkukisoissa vauhdit ovat maltillisempia, mikä tekee
myös syömisestä ja juomisesta niissä helpompaa. Aina välillä yritin juosta
hetken nopeammin, mutta aika rauhallisena täytyi vauhti pitää, jotta olo pysyi
hyvänä. Otin taktiikaksi juoda ja syödä usein, mutta vähän kerrallaan eli sen
myötä mulle tuli huoltotaukoja suunniteltua useammin ja jälkikäteen ajateltuna niihin
tuli kyllä tuhlattua liian paljon aikaa. Viimeiset 15-20 kilsaa pystyin enää
juomaan vain vettä, mutta onneksi ei ollut siinä kohtaa enää sen pidempi matka
maaliin. Vauhtini hidastui juoksun edetessä hieman enemmän kuin olisin
toivonut, mutta missään kohtaan ei tullut juoksussa mitään selkeää seinää
vastaan, vaikka muutamia vaikeampia hetkiä toki oli – eka vähän vaikeampi hetki
oli suunnilleen maratonin kohdalla (eka maraton tuli täyteen ajassa 3:30) ja
toinen vaikeampi hetki oli siinä 70-80 kilsan välillä. Viimeisen 30 kilsan
aikana mun jalat alkoi kylläkin olla niin hajalla, että otin viimeisen 9
kierroksen ajan niiden puolivälissä noin 100 metrin mittaisen kävelytauon, kun
mulla oli siinä kohtaa sen verran johtoa, että siihen oli varaa. En siis päässyt
aikatavoitteeseeni, mutta ainakin pääsin maaliin saakka ja se täytyy jokaisessa
ultrakisassa olla keskeinen tavoite. Mulla myös pää kesti hyvin läpi kisan,
vaikka välillä täytyi kaivaa aika syvältä tahtoa mennä eteenpäin, kun onhan toi pitkä
ja raaka matka. Loppuaika oli 9h04min, mikä on musta ihan ok ekaksi sileän
satasen ajaksi ja olihan kisan voittaminen tietty hienoa!
|
Maaliintulo. Kuva Petteri Jokela. |
|
Hieman jo väsyttää :) Kuva Petteri Jokela. |
Lähdin kisaan sillä
ajatuksella, että kokeillaan nyt miltä tuollainen matka tasaisella tuntuu ja sehän oli
yllättävän hauskaa! Ei tule siis missään nimessä jäämään mun viimeiseksi
satasen juoksuksi ja seuraavalla kerralla lähden hakemaan aikaparannusta vähän
rohkeammalla vauhdinjaolla sekä toivottavasti myös astetta iskukestävämmillä
jaloilla sekä mahalla 😊 Mutta seuraava ultra on kuitenkin taas
poluilla eli Nuuksio Classicin uutuus 70 km odottaa syyskuun alussa.
|
Pokaali oli hieno! |
Kommentit
Lähetä kommentti