NUTS YPH 2018 134km

Ultrajuoksu on maailman mahtavin asia ja on tosi hienoa pystyä sanomaan, että olen ultrajuoksija. Kokemustakin alkaa pikku hiljaa olla jo jonkun verran, koska tästä kisasta tuli mulle yhteensä ultrastartti numero 6. Mutta minkä pituisia ultramatkoja haluan juosta, on ollut minulla pohdinnan aiheena jo pidempään. Pitkät ultramatkat ovat ajatuksen tasolla todella kiinnostavia ja kunnioitusta herättäviä, mutta olen silti miettinyt sitä, että ovatko ne minulle kuitenkaan se mieluisin matka – pitkällä ultramatkalla viittaan itse sellaiseen, jonka kesto menee yli 10-12 tunnin. Ensimmäinen yritykseni noin pitkällä matkalla oli Karhunkierroksen perusmatkalla 2017, joka ei mennyt minulta ihan putkeen (Karhunkierros 2017). Mutta en nyt tietenkään yhden DNF:n perusteella aio tehdä mitään päätöksiä asian suhteen vaan tänä vuonna oli vuorossa uusi yritys Ylläs-Pallas-Hetta-reitillä 134km matkalla, joka on sekä yksi Ultra-Trail Tour Finlandin kisoista että myös Ultra-Trail World Tourin Discovery Race kisoista.

Maisemia Ylläksen päältä

Aika pienellä ultratreenillä lähdin tällä kertaa liikkeelle, koska olin panostanut tänä vuonna maratonille tähtäävään treeniin. Uskoin olevani sellaisessa 2.50-2.55 aikaan oikeuttavassa kunnossa, mutta Tukholmassa oli sitten sellainen miellyttävä 30 asteen lämpö, mikä ei ole ihan paras sää ennätyksen tekemiseen varsinkin, kun itse pystyn yleensä parhaimpiin suoritukseen noin 5 asteessa. Yritin Tukholmassa lähteä edes 3 tunnin vauhtia liikkeelle, mutta noin 8 kilsan kohdalla olin jo niin ylikuumentunut, että vaihdoin suosiolla pk-vauhtiseen juoksuun ja hölkkäilin maaliin 3.16 ajassa. Mutta sillä tavalla onni onnettomuudessa, että en tarvinut tuon maratonin jälkeen yhtään toipumisaikaa, koska se muuttui vain pitkäksi lenkiksi ja sain tehtyä kesäkuussa tosi hyvän treenijakson, johon kuului 560 km juoksua ja 10000 metriä nousua. Toki yksi kuukausi ultratreeniä on vähän, mutta olen ihan hyvän määrän kilsoja kuitenkin juossut koko ajan ja viime vuonna juoksin kolme ultrakisaa, joten niillä pohjilla mentiin Ylläksen starttiviivalle. Meitä lähti Turusta monta juoksijaa ja kivaahan se oli startata samaan kisaan kavereiden kanssa. Hellekin halusi pitää minulle uudestaan seuraa 😊



En ole koskaan ennen käynyt Suomessa noin pohjoisessa, joten odotin paljon itse juoksun lisäksi myös maisemien näkemistä. Ja olihan ne ihan käsittämättömän upeita puhumattakaan siitä, että pääsi juoksemaan yöttömässä yössä lapissa – ihan mielettömän hieno kokemus! Yleensä en pidemmissäkään kisoissa pysähdy paljoa katsomaan ympärilleni, mutta tällä reitillä tein sitä usein, koska varsinkin maisemat tunturien päällä olivat niin mielettömiä, että oli vaan ihan pakko vilkuilla ympärilleen ja katsella välillä myös taaksepäin.

Kuva: AllAboutLapland. Taustalla taitaa näkyä Ylläs ja olen juuri päässyt Pirunkurun noususta ylös.

Ajettiin Turusta porukalla Pallakselle ja saavuimme sinne noin 18.00 aikoihin torstaina. Päätimme lähteä Jeremy Palmerin kanssa käymään Ylläksen huipulla ja koska ultrakisaa edeltävänä päivänä kannattaa nesteyttää itseään hyvin sekä olla rasittamatta itseään, niin tietenkin menimme Ylläksen rinnettä ylös suorinta mahdollista reittiä ja ilman juotavaa helteisessä ilmassa. Siinä kävi perinteisesti eli reitti näytti alhaalta katsottuna helpommalta ja vähemmän jyrkältä, mutta se olikin puolivälistä ylöspäin pelkkää rakkakivikkoa ja vieläpä vaikeampaa rakkakivikkoa kuin koko kisassa tuli vastaan 😊 Mulla oli kaiken lisäksi järjestelmäkamera kaulassa ja siinä sitten taiteilin kivikossa toivoen, että en hajota itseäni enkä kameraa. Sanoin jo muutamaan kertaan, että kohta olemme perillä, mutta emme sitten olleetkaan ja tämä oli oikeastaan ihan hyvä kokemus seuraavan päivän kisaa ajatellen, sillä kisareitilläkin muutamat nousut jatkuivat ”hiukan” odotettua pidempään. Alaspäin tulimme kisareittiä, joka oli sekin ihan tarpeeksi haastava, mutta kuitenkin selvästi paremmin kuljettavissa. Vähän tuli jano ja tuntui jonkin verran jaloissakin, mutta kiva oli käydä katselemassa maisemia sekä poroja ja verrytellä jalkoja pitkän automatkan jälkeen. Tuli myös ymmärrystä siitä, että millaiselle reitille olimme lähtemässä.

Porot ottaa varaslähdön kisaan.
Ihania tyyppejä :)

Näin jälkikäteen hymyilyttää, että olin pelännyt suunnilleen kuolevani lapin ötököihin, mutta eihän siellä mitään ötököitä ollut. Laitoin ennen kisaa kahta eri hyttysmyrkkyä ja otin vielä toisen kisareppuun mukaan, mutta vain muutamat mäkäräiset söivät mua huoltopisteillä eikä nekään edes tuntuneet missään, vaikka joku oli niillä peloitellut; niiden puremat musta näyttävät pahemmalta kuin tuntuvat. Paarmojakin vain vähän eikä yksikään paarma edes yrittänyt olla mun kimpussa. Ehkäpä kuumuus piti ötökät poissa ja oli muutenkin vähentänyt niiden määrää tänä kesänä tai sitten mulla oli tarpeeksi vauhtia kuitenkin etten kerännyt ötökkäpilveä perääni.

Kyllä näissä NUTSin kisoissa on ainakin tarpeeksi tiukkoja aloituksia ollut. KK160:lla viime vuonna taivallettiin ensimmäiset tunnin kunnon lumihangessa ja sen jälkeen mulla ei enää oikein riittänytkään energiaa mihinkään, kun olin mennyt liian kovilla sykkeillä alkuun. Nyt ei ollut onneksi lunta, mutta tuuleton hellepäivä ja tiukka nousu heti kisan alkuun olivat kyllä niin julma yhdistelmä kuin voi vain olla 😊 Suunnitelmanani oli lähteä liikkeelle pk-sykkeillä, mutta vaativa ja pitkä ylämäki tuossa lämpötilassa sai kyllä sykkeen nousemaan kävelyvauhdissakin ihan himpun verran pk-alueen yläpuolelle. Ensimmäisessä nousussa ohitseni meni aika montakin osallistujaa kovalla puuskutuksella ja itse pyrin siihen, että olen vähemmän hengästynyt kuin ympärilläni olevat. Ylläksen huipulla olin varmaan jossain sijalla 15-20, mutta heti sitä seuranneessa todella pitkässä ja nopeassa alamäessä ohitin heittämällä useampia tyyppejä. En ole aiemmin koskaan vastaavaa alamäkeä juossut, joten yritin löytää sopivan kompromissin sen välillä, että en mene liian nopeasti ja etten myöskään jarruttele liikaa. Pyrin ottamaan kevyitä ja nopeita askelia, jotta ei etureidet ota liikaa osumaa. Nopein kilsani koko kisassa tuli tuossa mäessä ja se oli 4.16/km, mikä ei ole edes kovin nopea mäen pituuden ja jyrkkyyden huomioiden. Kyllä Ylläksen nousu ja lasku kuitenkin sen verran jalkoihin ottivat, että varmaan vasta 10 kilsan kohdalla jalat tuntuivat kunnolla palautuneen niistä.

Kuva: Juha Saastamoinen / onevision.fi

Ensimmäiset neljä tuntia kisasta oli kuumaa ja hikistä – mielessäni oli koko ajan se, että en halua tehdä samaa virhettä kuin Karhunkierroksella eli pyrin menemään kuumimman ajan tarpeeksi rauhallista vauhtia. Yleensä mulla on taktiikkana lähteä kisaan kuin kisaan nopeasti alkuun liikkeelle, mutta poikkeuksen sille säännölle muodostavat nykyään lumi ja helle. Juotavaa otin mukaan lähdössä 2 litraa ja sen verran kannoin mukanani jokaisella huoltovälillä paitsi Pallaksen jälkeisellä pitkällä välillä mulla oli 2,5 litraa mukana. Aika lailla kaikki juoma myös meni noilla väleillä, joskin yksi 0,5 litran lötköpullo mulla oli varattuna itseni kasteluun vedellä, jotta kestäisin paremmin lämmössä – päälaen, niskan ja kasvojen ajoittaisesta kastelusta oli suuri apu. Lämpöä riitti myös läpi yön ja varmaan vasta aamulla joskus 6-7 aikoihin alkoi viilenemään jonkin verran eli ensimmäiset noin 12 tuntia meni lämpöisessä säässä eikä sen jälkeenkään kylmä tullut... Tuloslistasta näkyy, että paljon porukkaa on keskeyttänyt Pallaksen huoltoon ja järjestäjiltä kuulin, että monella syynä oli nimenomaan kuumuuteen ja nesteytykseen liittyvät ongelmat, mikä ei kyllä yhtään yllätä. Vettä käytin myös itseni virkistämiseen, koska nukutti aika paljon suunnilleen klo 1.30-4 välillä.

Kuva: AllAboutLapland

Jokunen tunti oli edetty kisaa, kun tein yhden pummin ja siinä sitten juoksentelin yhtä polkupätkää edestakaisin hetken aikaa, kunnes vastaan tuli neljän juoksijan porukka, jotka olivat myös väärällä reitillä. En ollut itse saanut gps-seurantaa tähän kisaan, joten en ollut aiemmin voinut soittaa järjestäjille ja kysyä neuvoa takaisin reitille, mutta onneksi kohtaamallani porukalla oli gps-laitteet messissä, niin saatiin vinkit oikeasta suunnasta ja tosi lähellä oikeaa reittiä oltiin koko ajan. Mulla tuli tuosta lisämatkaa kilsan verran ja aikaa paloi suunnilleen 7 minuuttia, mutta kisan pituuden huomioiden tuollaisella pikkupummilla ei ole mitään merkitystä. Olisi kyllä kuitenkin kiva jo turvallisuuden kannalta, jos kaikilla pitkän matkan taivaltajilla olisi gps-seuranta. Mutta jotain hyvää tuostakin pummista tuli, koska lyöttäydyin sen jälkeen joksikin aikaa Henry Aallon seuraan ja hänen kanssaan oli mukavaa jutella. Vaihdettiin Henkan kanssa sijoituksiakin välillä alkumatkasta, kunnes jonkin verran ennen Pallaksen huoltoa hän tunkkasi yhden mäen mua selvästi ripeämmin ja meni menojaan. Jonkin matkaa juoksin myös naisten kisan voittajan Anne Kiljusen kanssa, joka teki todella vahvan suorituksen ja naisten reittiennätyksen kisassa. Jarkko Aspegrenin kanssa tuli myös juostua hetken aikaa ja vaihdettiin hänenkin kanssaan alkuun sijoituksia, mutta en nähnyt häntä enää pummini jälkeen ja tuloksista näkyi, että hän oli pystynyt etenemään Pallakselta eteenpäin todella hyvää vauhtia. Monessa kisassa olen jutellut enemmänkin muiden kanssa, mutta tällä kertaa oli ihan kiva käydä vain satunnaisia keskusteluja ja muuten juosta itsekseen. Osin asiaan vaikutti ehkä kisan alkukin, joka oli niin rankka, että kenelläkään ei näyttänyt olevan suuremmin jutteluhaluja. Pallaksen huollon jälkeen en sitten nähnytkään enää ketään loppukisan aikana paitsi venäläisen Gennady Karasevin, jonka viimein sain kiinni tieosuuden alussa – olin nähnyt hänet monella huoltopisteellä ja toiveena oli jossain kohtaa päästä ohi.

Kuva: Aapo Laiho. Tämä kuva vangitsee hyvin sen mielettömän tunnelman ja fiiliksen mikä juoksun aikana oli!

Kisan ensimmäiset neljä huoltoväliä olivat todella mukavaa polkua ja upeita maisemia. Viides väli oli Rauhala-Pallas ja sen aikana oli muutamia kivoja kohtia ja upea tunturin ylitys, mutta se oli myös turhauttavin osuus kisassa minulle, koska polku oli niin teknistä, että siinä ei pystynyt pitämään mitään järkevää vauhtia yllä eivätkä poluille kaatuneet puutkaan auttaneet asiaa. Siinä kohtaa kisaa minulla olisi vielä ollut paljon menohaluja, mutta en lähtenyt taistelemaan reittiä vastaan vaan menin sitten vaan tasaisen rennosti eteenpäin. Muutenkin reitin teknisyys yllätti – yksittäisinä osuuksina jokainen huoltoväli olisi varmaan kohtuu hyvin juostavissa levänneillä jaloilla, mutta väsyneillä jaloilla oli monessa paikassa vähän liian vaikeaa polkua minulle. Olin myös etukäteen olettanut polkujen olevan tasaisempia ja helpommin juostavia eikä noin kivisiä. Olin etukäteen ajatellut, että en tekisi Pallaksen huollossa 78 kilsan kohdalla muuta kuin täyttäisin repun ja jatkaisin matkaa, mutta oli tullut sen verran nälkä, että puolikas pizza ja cokis tekivät kauppansa. Vaihdoin myös samalla sukat ja kengät, koska lähdin kisaan Salomonin Ultra Sense SG 6:lla ja muuten olisin jatkanutkin niillä, mutta molemmat pikkuvarpaat olivat alkaneet ilmoittelemaan itsestään, joten päätin kokeilla kenkien vaihtoa. Varakenkinä mulla oli Salomon S-Lab Speed 2 kengät ja ne toimivat hyvin maaliin saakka. Tuo ultra sense-kenkä on mun ihan lempikenkä ja juoksen niillä useimmat kisat – olen omistanut yhden 4-version, kaksi 5-versiota ja nyt tämän nykyisen 6-version. Tämä uusin on muuten ollut mielestäni paras, mutta jostain syystä niiden pohjakuviot on kuluneet jo melkein sileiksi 300 kilsan jälkeen kantapäistä, kun aiemmat kengät on kestäneet noin 800 kilsaa. Ehkä mulle on sattunut kohdalle joku maanantaikappale?

Pallaksen huollon jälkeen tuntureiden ylityksiä sitten riittikin ja maisemat olivat sen mukaisia. Alamäissä ja tasaisella pystyin tekemään jonkunlaista juoksua muistuttavaa liikkumista , mutta ylämäet kävelin kaikki suosiolla. Silti nousu- ja laskumetrien vähyys treenaamisessani alkoi näkyä Pallas-Hannukuru välillä ja juoksuosuudet lyhenivät pikku hiljaa. Viime vuoden Karhunkierrokselta olin kuitenkin ottanut sellaisen opin, että jos joudun kävelemään, niin kävelen ainakin reipasta vauhtia ja siihen pystyin hyvin kisan loppuun saakka. Jossain kohtaa Pallaksen jälkeen tuli sellainen olo, että matka maaliin on vielä aika pitkä, mutta sitten laitoin musat korville ja aika nopeasti aloin vaan taas fiilistelemään maisemia ja jammailemaan musan tahdissa. Säestin musiikkia jatkuvalla yskimisellä ja rohinalla, koska mulla on ollut hengitysvaikeuksia heinäallergian takia viimeisen kuukauden ajan – normaaleina kesinä allergia ei vaivaa näin paljoa, mutta nyt on ollut niin kuivaa, että oireetkin ovat olleet pahempia. Ajattelin, että pohjoisessa allergia ei vaivaisi yhtä paljoa ja siltä se tuntuikin ensimmäisenä iltana paikan päällä, mutta kisan aikana oltiin niin pitkään ulkona ja kaikkialla oli niin kuivaa, että hengitys meni pahemmaksi kuin aiemmin kesän aikana. En usko, että se suuremmin vaikutti juoksuuni, koska vaikka happi ei kulkenut ihan normaaliin malliin, niin vauhtikin on jo tuossa kohtaa kisaa niin maltillinen, että vähemmälläkin pärjää 😊 Kisassa en edes uhrannut asialle juurikaan ajatusta, koska mulla oli kisassa ihan kaikkeen vastaan tulevaan sellainen asenne, että sillä mennään mitä kohdataan – mulla oli selkeä missio enkä aikonut antaa minkään asian olla sen esteenä. Mutta tässä jälkikäteen aloin miettimään, että olihan se nyt aikamoista touhua rohista tuntureilla ainakin 10 tuntia ja on muuten kurkku ollut kipeä kisan jälkeen.

Otin tämän kuvan kisan aikana muistaakseni jossain Pallas-Hannukuru välillä

Hannukuru-Pyhäkero välillä alkoi taas olla enemmän tasaisia pätkiä, mutta silti aika monta tunturin ylitystä siinäkin oli ja se huoltoväli huipentui Pyhäkeron päälle. Mua oli onneksi varoitettu Pyhäkeron valehuipuista, mutta niitä oli silti enemmän kuin olisin odottanut. Pyhäkeron päällä luulin näkeväni kaksi miestä makaamassa aurinkotuoleissa ja ajattelin, että on siinä ollut aikamoinen homma raahata isot aurinkotuolit sinne huipulle, mutta ehkä he ovat jotain ultrajuoksun superfaneja 😄 Mutta aika nopeasti arvasin, että ei siellä ketään ole, koska olin jo nähnyt aika pitkään kisassa monenlaisia asioita, jotka eivät olleet todellisia – luulin useita pensaita ihmisiksi, maassa olevat kepit näyttivät käärmeiltä ja näin myös jonkunlaisen lumilingon/ison tuulettimen. Eipä ole tällaisia näköharhojakaan aiemmin sattunut minulle, mutta ihan viihdyttävää se oli 😊 Juoksulasit olivat muuten päässä lähes koko kisan ajan ja näön tarkkuuden tai silmien kuivumisen kanssa ei ollut tällä kertaa mitään ongelmia, mutta ihan kiva sinänsä, että ekassa pitkässä kisassani meinaa näkö mennä ja toisessa tulee muuten vaan hallusinaatioita 😄

Jostain Pallas-Hannukuru väliltä varmaan tämäkin kuva

Olin tietysti toivonut pystyväni juoksemaan lopun tieosuuden, mutta samanlaista juoksun ja kävelyn yhdistelmää se oli kuin jo sitä edeltävätkin muutamat kymmenet kilometrit. Ei vaan enää lähtenyt miehestä enempää irti ja tavoitteenakin oli pystyä tekemään sellainen suoritus, että mitään voimia ei jää jäljelle. Asfalttiosuuden aikana alkoi tulla liikuttunut olo siitä, että oikeasti pääsen maaliin saakka! Onhan tuo 134 kilsaa oikeasti tosi pitkä matka juosta ja mulla matkaa tuli kellon mukaan 136 kilsaa, josta ehkä 1 kilsa menee pummailuni piikkiin. Loppuaikani oli 19h35min ja tavoitteeni oli pystyä juoksemaan 18-20 tunnin välille – toki toiveena oli pystyä juoksemaan lähemmäs 18 tuntia, mutta ehdottoman tyytyväinen olen kuitenkin tähän tulokseen varsinkin huomioiden, että en ole aiemmin päässyt maaliin noin pitkässä ultrakisassa ja koska en ole mikään lämpimien kelien spesialisti. Tuo oli päivän kunto ja kello ei valehtele. Sijoitus oli 8 ja ei voi muuta kuin olla tyytyväinen top10-sijoitukseen tällaisessa kisassa!

Kuva: Juha Saastamoinen / onevision.fi

Mulle ei kisan aikana tullut oikeastaan mitään kunnolla vaikeita hetkiä ja syöminen/juominenkin sujuivat pääosin hyvin. Söin kyllä kisan aikana vähemmän kuin olin suunnitellut – mulla kello hälytti syömään 30 min välein, mutta muutaman välin skippasin suosiolla, koska tuntui siltä, että voi tulla ylös, jos nyt yritän syödä jotain. Join kuitenkin hyvin koko ajan ja seuraavan hälytyksen kohdalla söin, vaikka ei olisi yhtään huvittanutkaan. Pari kertaa kisassa meinasi tulla lievästi sellaista kuumuuteen liittyvää päänsärkyä, mutta niissä kohtia hidastin hieman ja aloin juomaan vielä enemmän, minkä seurauksena olo alkoi aika nopeasti taas kohenemaan.

Nyt sain siis onnistuneen ultrasuorituksen alle pitkältä matkalta, mutta ei näin pitkä matka siltikään tunnu ihan omalta. Mun luonteelle ei oikein sovi noin hidas eteneminen ja se, että tulee noin paljon kävelypätkiä kisassa – jos pystyisin menemään näin pitkän matkan oikeasti juoksemalla hyvää vauhtia läpi kisan, niin ehkäpä sitten tykkäisin yli 100 kilsan kisoista enemmän, mutta vielä on aika paljon tekemistä sellaiseen kuntotasoon. Voi toki olla, että mieleni asian suhteen muuttuu, mutta se on ainakin varmaa, että ensi vuonna suuntaan uudestaan Karhunkierrokselle enkä suinkaan ottamaan revanssia perusmatkasta vaan KK80 tulee olemaan matkani. Karhunkierros yhteen suuntaan juostuna on tähän astisista ultrakisoista se mistä olen tykännyt eniten ja sinne siis tähdätään! Omassa treenaamisessa tulee sitä ennen painottumaan aiempaa enemmän mäkitreenit ja myös viikonloppuisin tulen tekemään selvästi enemmän 4-6 tunnin juoksuja kuin olen aiemmin tehnyt.

Kuva Nutsfi. Kuvat ovat upeita, mutta paikan päällä koettuna vielä hienompaa!

Yhteenvetona voi vielä todeta, että oli mahtava kokemus, joka tulee pysymään mielessä aina. Kisajärjestelyt toimivat viimeisen päälle hyvin ja huoltopisteillä kaikki olivat todella ystävällisiä ja avuliaita! Kisaan suunnitellut uudistukset ensi vuodelle kuulostavat hyvälle ja vielä jos nykyisten 55km ja 134km kisojen väliin tulisi jokin esim. 80-100km kisa, niin sellainen houkuttelisi paljon.

Instagramiin postailen säännöllisesti, jos joku haluaa seurailla sieltä juoksujuttujani:
https://www.instagram.com/larikoivu/
Ja stravasta pääsee seuraamaan treenejä: https://www.strava.com/athletes/19003042

Kommentit

  1. Mua naurattaa vieläkin nuo auringonottajat tunturin laella. Hyvää tekemistä ja tekstiä, Lari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Sun loppukirikuvat näytti muuten tosi kivoilta!

      Poista

Lähetä kommentti