Wihan kilometrit 2018

Pitkään harkitsin, että menenkö juoksemaan Wihan kilometreille 100km matkan, 50km matkan vai menenkö ollenkaan. Päätin lopulta viimeisenä ilmoittautumispäivänä mennä juoksemaan satasen. Viime kesänä juoksin ensimmäisen satasen kisan sileällä ja silloin aika lipsahti pari minuuttia yli 9 tunnin, joten nyt oli tavoitteena tehdä selvästi parempi aika.

Aikatavoite oli jossain 8-8.30 välissä ja taktiikkana oli lähteä alussa vähän alle 8 tunnin vauhtia, jotta jää vähän hyytymisvaraa, sillä tuollaisella tasaisen hyytyvällä vauhdinpidolla olen yleensä saavuttanut parhaat lopputulokset ultrilla 😊 Lähdin siis noin 4.40/km vauhtia liikkeelle eli pk-alueella vielä mentiin ja juoksu tuntuikin hyvältä noin 35 kilsaan saakka, mutta sen jälkeen ei enää tuntunutkaan. Sen verran näitä ultria olen juossut, että olen ehtinyt kokemaan niissä paljon parempia ja huonompia hetkiä eli kun alkoi tuntua huonommalta, niin maltoin kärsivällisesti odottaa olon paranemista ja samalla tein niin, että aloin syömään ja juomaan hieman enemmän sekä tiputin hieman vauhtia. Tällä kertaa ei tullut kuitenkaan uutta nousua vaan olo vain jatkoi tasaiseen tahtiin laskuaan – mulla oli jo 50 kilsan kohdalla sellainen olo, että ehkä tästä nyt ei tänään tule mitään, mutta koska pystyin vielä siinä kohtaa pitämään kohtuullista vauhtia, niin päätin kuitenkin jatkaa yrittämistä, jos olo olisi kuitenkin jossain kohtaa parantunut. 60 kilsan jälkeen vauhti alkoi kuitenkin tippua turhan paljon ja lopulta keskeytin 67 kilsan kohdalla. Siinä kohtaa keskivauhti oli tippunut jo noin 5:10/km tasolle.

Kuva Jarmo Maimonen. Tässä kohtaa vielä 4:40 vauhtia ja on niin kevyttä, että voi nenän kautta hengittää :)

Syöminen ja juominen onnistui hyvin läpi kisan ja jalatkin kestivät kohtuullisen hyvin huomioiden, että en ole juossut koko kesänä käytännössä yhtään asfaltilla. Viime kesän satasella vauhtia hidasti se, että ruoka meinasi tulla ylös moneen otteeseen, mutta tällä kertaa ei ollut sellaista ongelmaa. Tässä kohtaa tarkkasilmäinen lukija voi alkaa miettiä, että jos syöminen onnistui ja jalatkin toimivat, niin mikä sitten oli ongelmana 😊 Ongelma oli se, että mulla oli vaan väsynyt ja energiaton olo. Jo aamulla kun ajoin Turusta Tampereelle täytyi pitää muutamia taukoja, jotta pysyin ajaessa hereillä ja siinä kohtaa jo mietin, että ei paras lähtökohta pitkään päivään. Mulla oli kunnon flunssa päällä su-ke välisenä aikana, joten veikkaisin syynä olevan se, että en ollut vielä kuitenkaan toipunut siitä kunnolla. Sunnuntai-aamuna juoksin SAUL:n polkujuoksun SM-kisassa ja sieltä tuli 3. sija ikäsarjassani ja sinä aamuna oli jo kurkku kipeä, mutta vasta sen kisan jälkeen iski illalla tauti päälle kunnolla. Mulla oli juostessa niin väsynyt olo kuin joskus on pitkällä ultralla ollut keskellä yötä, mutta ei mulla ole koskaan ennen ollut sellaista oloa yhden aikaa päivällä juostessa… Olisinko pystynyt menemään kisan loppuun saakka juoksu/kävely yhdistelmällä? Ihan varmasti olisin, mutta en nähnyt siinä mitään pointtia, koska tavoitteena oli vain tehdä hyvä aika ja kun sellaista ei ollut tulossa, niin jätin suosiolla leikin kesken. Jos mulla olisi ollut polku-ultralla vastaava olo, niin ilman muuta olisin mennyt maaliin saakka, mutta en nähnyt järkeä tällä kertaa jatkaa 3,33km kierroksen kiertämistä, jos siinä nyt alun perinkään oli yhtään mitään järkeä 😊

Luin vähän aikaa sitten Jason Koopin kirjan ”Training Essentials for Ultrarunning”. Kirjassa oli paljon hyviä pointteja, mutta yksi keskeinen suositus oli se, että valitse kalenteriisi sellaiset ultrakisat, jotka innostavat ja joita kohtaan tunnet aidosti intohimoa. Tuo asia ei nyt selvästikään toteutunut mun kohdalla tämän Wihan kilometrien kisan kohdalla ja siitä täytyy ottaa opiksi. Toinen oppi tästä kisasta on se, että olisi fiksua treenata juuri kyseisen kisan vaatimuksia ajatellen – olen viimeksi tehnyt pitkän lenkin asfaltilla joskus keväällä ja kaikki pitkät lenkit on sen jälkeen olleet poluilla, joten ehkä olisin hieman kisaspesifimmin voinut treenata tähän 😃 Vaikka mulla siis kunto olisi pitänyt olla kohdillaan, niin toki sekin on voinut vaikuttaa kisassa väsymisen taustalla, että en ole tottunut juoksemaan pitkiä matkoja asfaltilla noin reippaalla vauhdilla – olen toki juossut pitkiä matkoja poluilla vastaavalla rasitustasolla, mutta se on kuitenkin erilainen kuormitus kropalle, kun vauhti on nopeampi.

Kuva Jarmo Maimonen.

Tämä oli mulla kauden viimeinen kisa ja nyt on suunnitteilla ottaa rennosti pari viikkoa ja aloittaa marraskuun alussa treenaaminen seuraavan kesän kisoja ajatellen. Toukokuussa on vuorossa Karhunkierroksen 83 kilometrin matka ja sitä kisaa kohtaan tunnen todellakin intohimoa ja aion suunnitella treeninikin nimenomaan sen kisan vaatimuksia ajatellen.