Himos trail 2018 – Double-Extreme 52 km

Nyt täytyy myöntää, että olen taitavan some-markkinoinnin vietävissä 😊 Minulla ei  nimittäin ollut aikomusta mennä juoksemaan Himokselle, mutta he panostivat niin paljon some-näkyvyyteen ja aktiivisuuteen eri kanavissa ja kisa vaikutti niin mielenkiintoiselta, että päätin kuitenkin ilmoittautua mukaan. Tarjolla oli useita eri matkavaihtoehtoja, mutta itselle valinta oli helppo, koska jos kisan nimi on double-extreme, niin pakkohan siihen on osallistua! Jo ennakkomarkkinoinnista välittyi hyvin se, että nyt ollaan panostamassa tosissaan siihen, että kisasta tulisi mahdollisimman hyvä - odotukset olivat siis korkealla ja ne täyttyivät lähestulkoon kaikki!

Reittien merkintään oli mainostettu paljon ja se kuulosti hyvältä, koska olen tänä vuonna ennen Himosta juossut viidessä eri polkukisassa, joissa olen neljässä pummannut. Ja sekin yksi missä en tänä vuonna pummannut, oli sellainen kisa, missä olin juoksemassa jo kolmatta kertaa ja missä olen aiemmin pummannut 😃 Omia mokia nuo pummaamiset toki on, mutta kisajärjestäjän tehtävä onkin nimenomaan suojata osallistujia omalta typeryydeltään. Himoksella reitillä merkinnät oli viimeisen päälle ja reittimerkintöjen lisäksi reitin varrella risteyskohdissa oli paljon toimitsijoita, jotka opastamisen lisäksi kannustivat todella kivasti juoksijoita! Monessa kisassa reittiä merkkaavat liput on sijoiteltu hyvin, mutta jostain kumman syystä sulkuviivat puuttuvat. Se oli Himoksella oivallettu ja sulkuviivoja oli monessa kohtaa reittiä eikä vain kaikkein kriittisimmissä kohdissa vaan aika lailla kaikissa kohdissa, missä voi kuvitella kenenkään menevät harhaan. Sulkuviivat olivat myös näkyvän värisellä nauhalla. Reitin merkkaamisesta voisi ihan jokainen kisa Suomessa ottaa oppia siitä miten Himoksella oli homma hoidettu. Kaikki omat pummaamiseni tänä vuonna ovat johtuneet sulkunauhojen puuttumisesta – kun on vauhti päällä ja polku haarautuu tai jos vaan juoksee porukassa, niin on todella helppoa lähteä väärään suuntaan ilman sulkunauhaa.

Näillä lasteni koristelemilla design-kengillä starttasin kisaan

52km kisassa kierrettiin 26km kierros kahteen kertaan. Ekat 11 kilsaa kisassa sisälsi suurimman osan nousuista, mutta niiden väliin mahtui kyllä nopeampaakin polkua. Suunnilleen kilometrit 11-15 olivat sellaista polkua, että pääsi vähän hengähtämään ja sitten tultiinkin käymään välillä kisakeskuksessa eli laskeuduttiin mutkitellen rinnettä alas ja noustiin saman tien suoraan ylös – varsinkin toisella kierroksella se oli aika hapokas nousu. Kierroksen viimeiset 3-4 kilometriä olivat taas nopeaa ja alamäkipainotteista polkua, mitä oli helppo juosta väsyneilläkin jaloilla. Muutenkin reitillä oli suhteellisen vähän teknistä polkua eli jos vauhtia ja kestävyyttä löytyy, niin polkuja on kyllä mahdollista juosta hyvää tahtia.

Mulla kisa meni kokonaisuudessaan hyvin ja sijoitukseni oli toinen! Tämä oli mulle kuitenkin vasta toinen podium-sijoitus polku-ultrakisassa, joten ei ole ihan jokapäiväistä herkkua. Edellinenkin podium-sijoitus polku-ultralta tuli muuten myös 52km kisasta 😊 Maantieultrista ja lyhyemmistä polku- sekä maantiekisoista on kyllä tullut jonkin verran voittoja ja podium-sijoituksia, mutta tänä vuonna on tullut paljon 4. sijoja, joten tämä oli senkin puoleen kivaa vaihtelua. 

Numerolapun riekaleet pursuaa shortseista 😃 Kuva Jani Sompi.

Ensimmäiset 15-20 kilsaa meni mukavasti, kun ilma oli pilvistä ja viileää (suhteessa siis tämän kesän lämpöihin, koska oli sitä lämpöä kuitenkin sellainen 19 astetta). Mutta ensimmäisen kierroksen loppupuolella aurinko alkoi paistaa ja lämpö nousi nopeasti sellaiseksi, että se alkoi tuntua. Olin kisassa toisena ekat 10 kilsaa, mutta sitten yksi juoksija meni alamäessä hurjaa vauhtia musta ohi – en juossut itse sitä mäkeä täysillä alas, mutta en kyllä pystyisi vastaavaan vauhtiin, vaikka menisinkin täysillä eli näemmä on vielä paljon tekemistä alamäkijuoksun kanssa. Sen mitä pääsin seuraamaan, niin kyseinen herra myös juoksi tiukimmatkin ylämäet kokonaan ylös, myös ns. nelivetonousumäen! Mietin kisan aikana, että meneeköhän hän liiankin kovaa ja ehkäpä sitten meni, koska jossain kohtaa toisella kierroksella kuulin välimatkan lyhentyneen häneen ja 5 kilsaa ennen maalia huoltopisteellä sain kuulla hänen joutuneen keskeyttämään kisan kramppien takia. Ensimmäisen kierroksen juoksin sellaista vauhtia, että olisin sillä ajalla sijoittunut sijalle 12 yhden kierroksen Extreme-sarjassakin, joten kohtuullisen hyvää vauhtia kulki siis eka kierros. Kisan voittaja sitten taas piti alusta saakka sellaista vauhtia, että siihen en kyennyt vastaamaan ja hän oli jo ekan kierroksen jälkeen mua suunnilleen 14 minuuttia edellä – olisin ehkä pystynyt samaan vauhtiin, jos olisin juossut vain yhden kierroksen, mutta näin pitkällä matkalla en uskaltanut sellaista vauhtia yrittää. Nytkin toinen kierros oli multa hitaampi kuin olisin toivonut. Osa menee ihan puhtaan hyytymisen piikkiin, mutta osa lämpimämmän ilman piikkiin ja mahdollisesti myös sen piikkiin, että YPH 134km kisasta oli vasta 5 viikkoa ja toki täysi palautuminen niin pitkästä ultrakisasta vie pidempään. Olen kyllä pystynyt treenaamaan ihan hyvin YPH:n jälkeen, mutta vauhdit on olleet vielä vähän kateissa. Sinänsä kyllä ihan tuttu ja odotettukin asia, koska mulla on aiemminkin pitkän ultran jälkeen mennyt sellainen pari kuukautta ennen kuin alkaa nopeampi juoksu taas onnistumaan kunnolla. Mutta tuloksia katsellessa näkyy, että moni muu hyytyi vielä selvästi mua pahemmin ja sitähän se ultrajuoksu useimmiten on kisan toisella puoliskolla eli ne sijoittuvat hyvin, jotka hyytyvät vähemmän kuin toiset.

Juoksin yksin suurimman osan kisasta ja ensimmäiset myöhemmin startanneet lyhyempiä matkoja juoksevat tulivat ohi vasta joskus 42 kilsan jälkeen. Se oli oikeastaan ihan kivaa, koska yksin vauhdin ylläpitäminen ei ole aina helppoa; viimeiselle kolmelle kilometrille löytyikin sopiva porukka, mihin lähdin mukaan ja hetken peesissä oltuani pääsin taas sen verran hyvään juoksurytmiin, että jätin sen porukan pian taakseni. Toki takaa tulevat juoksijat toivat myös epävarmuutta siitä, että tuleeko sieltä joku itseni kanssa samassa sarjassa juokseva. Ensimmäisen kierroksen jälkeen minun takaani tuli vielä pari kaveria suht lähellä, ehkä jossain 4-5 minuutin päässä ja senkin jälkeen minulle huoltopisteillä sanottiin, että 4 minuutin päässä tulee jo seuraava juoksija. Siinä kohtaa näin hyvin tilanteen itse, kun tultiin joskus 41-42 kilsan kieppeillä uudestaan käymään kisakeskuksessa – olin jo noussut takaisin Himoksen päälle eikä vasemmalla puolella rinteen laskuosuudessa näkynyt vielä ketään omasta sarjastani, joten siinä kohtaa tiesin, ettei kukaan minua enää juoksemalla ota kiinni, koska olin itse sen verran hyvissä voimissa siinä kohtaa kuitenkin.

Kirjoitin tuossa aiemmin, että lähes kaikki odotukseni kisan suhteen täyttyivät ja se odotus mikä ei täyttynyt, liittyi nousumetreihin. Reitin piti olla 52km/1890m nousua, mutta mun Garmin ei näyttänyt kuin 1315 metriä nousua (näytti myös molemmilta kierroksilta saman verran nousua eli ei ollut mitään mittausvirheeseen viittaavaa). Olen aika monessa polkukisassa ollut juoksemassa ja mäkitreeniäkin on tullut tehtyä, joten jonkinlaista vertailupohjaa mulla on sitä kautta – omien tuntemusteni mukaan tuo 1300 kuulostaa realistiselta lukemalta enkä pysty uskomaan, että nousua olisi oikeasti 1890 metriä. Reitillä oli muutamia pitkiä nousuja ja ne kyllä tuntuivat jaloissa niin kuin alamäetkin, mutta niitä oli kuitenkin vain muutamia per kierros ja reitillä oli aika vähän sellaista kumpuilevaa maastoa. Ihan tarpeeksi oli kuitenkin nousua kyllä tuolle matkalle 😊 Nousua voi ajatella niinkin, että jos tuo 1890 metriä olisi totta, niin Himoksen reitillä olisi yhtä paljon nousua kuin Karhunkierroksen 83km matkalla tai enemmän nousua kuin Pallas-Hetta välillä tai yhdellä 26km kierroksella olisi suunnilleen saman verran nousua kuin Nuuksion maratonilla ja mikään noista ei vaan mitenkään voi pitää paikkaansa.

Ennen kisaa hehkutettiin myös sitä, että palkinnot ovat kohdallaan ja sen suhteen kisa kyllä ylitti odotukset. Mulle jäi kisasta kotiinviemiseksi uudet Sarvan irock-kengät, 100€ Ultimate Direction-lahjakortti ja leipomo Elosen tuotekassi! Huono puoli palkintojenjaossa oli se, että jouduin odottamaan sitä aika pitkään maaliintuloni jälkeen, koska siellä haluttiin jakaa palkinnot samaan aikaan yhdestä sarjasta miehille ja naisille – jatkossa ehkä voisi jakaa miesten ja naisten palkinnot erikseen, jotta ei tulisi turhaa odottelua kenellekään. Hyvät palkinnot Himoksella toki paikkasivat odottelun toisin kuin yhdessä kisassa viime vuonna, missä tulin maratonilla toiselle sijalle ja siellä myös palkintojen jakoa joutui odottamaan pitkään. Erona oli se, että siellä palkintojen jaon hetken koittaessa minulle selvisi, että vain kisan voittaja sai sieltä palkinnon ja kukaan ei ollut viitsinyt minulle sitä asiaa mainita aiemmin, vaikka olin käynyt kyselemässäkin palkintojen jaon ajankohtaa pariin otteeseen... Nyt hymyilyttää asia, mutta silloin ei hymyilyttänyt 😃

Palkintojen jakoa. Kuva Jonna Tähtinen.

Kisan numerolappu ansaitsee ihan oman kappaleensa, koska sen käyttäytyminen oli hyvinkin jännää. Ihan jo kisan alkuvaiheilla se nimittäin repeytyi ylhäältä hakaneuloista. Kiinnitin sen uudestaan hakaneuloilla, kun hidastin yhdessä ylämäessä kävelyyn, mutta pian repeytyi uudestaan. Tai ei se edes revennyt vaan se jotenkin suli ihan käsiin koko lappu eli se ei tuntunut kestävän kosteutta/hikoilua yhtään. Mulla oli päällä sellaiset juoksushortsit, missä oli taskuja, joten tungin sitten lapun etutaskuun, jotta ei täytynyt kantaa sitä kädessä. Maalissa otin sitten sen taskusta pois ja siitä ei ollut juuri mitään muuta jäljellä kuin ajanottochippi 😄 Sääli, etten huomannut silloin ottaa siitä kuvaa, koska eipä ole vastaavaa tullut ennen eteen. Järjestäjät lupasivatkin jo ensi vuoteen muuttaa lapun materiaalivalintaa.

Yhteenvetona voi sanoa, että oli todella hyvin järjestetty kisa ja voin suositella sitä lämpimästi kaikille! Kisa on vain kahdessa vuodessa onnistunut kasvamaan suureksi kisaksi ja kaikessa näkyy, että järjestäjät todella panostavat asiaan ja myös tietävät mitä tekevät.